Rakennusyhtiöiden osakkeet voivat tuottaa tulevaisuudessa hedelmää

Viimeinen vuosi ei ole ollut helppo rakennusyhtiöille myöskään osakkeiden osalta, mutta parannusta on näkyvissä lähitulevaisuudessa. Maailmanlaajuinen kriisi on jopa tietyn rakentamisen osalta vaikuttanut positiivisesti, mutta yleisesti ottaen odotellaan nyt parempia aikoja. Rakentaminen on kuitenkin supistunut vuonna 2020 vain prosentin verran ja tällä hetkellä mennään vielä vähän syvemmissä vesissä. Vuonna 2022 tilanne parantunee todennäköisesti ja osakkeidenkin arvo nousee.

 

Rakennusyhtiöt ovat pysyneet verrattain kuivilla asuntorakentamisen ansiosta. Maailmanlaajuiset kriisit ovat aiheuttaneet ihmisten kiinnostusta ja kuluttamista koteihin. Asuntotuotanto on kasvanut tämänkin takia. Toisaalta taas etätyöskentelyn räjähdysmäinen kasvu on hidastanut toimistojen rakentamista kuin myös liikkeiden rakentamista.

 

Vuonna 2021 on epävarmuus helpottanut
 

Korjausrakentaminen on sekin kärsinyt jonkin verran sillä päätöksenteko taloyhtiöissä on hidastunut viime vuosina. Samaa linjaa mennään maa- ja vesirakentamisessa. Alkuvuodesta ja keväästä kuitenkin Rakennusteollisuusliiton kyselyn mukaan epävarmuus helpottaa ja yhtiöt ovat saaneet paremmin rahoitusta.

 

Yksi kärsineistä yhtiöistä on Lehto Group, jolla on ollut kriisiaikana rahoitus- ja kannattavuusvaikeuksia. Nyt kuitenkin Lehto Group on plussan puolella liikevoiton puolesta. Rahoitustilannekin näyttää jo hyvältä.

 

Vuonna 2019 nopeasti kasvanut yritys teki yli 40 miljoonan euron liiketappion, mutta vuonna 2020 tulos meni plussan puolelle komeasti yli 2 miljoonan euron verran. 2020 viimeinen neljännes näytti jo niin hyvältä että liikevoitto oli lähes 5 miljoonaa euroa. Liikevaihdon uskotaan laskevan tänä vuonna, mutta tulos tulee olemaan positiivinen ja se kertynee erityisesti vuoden loppupuoliskolla.

 

Helsingin pörssissä olevat rakennusyhtiöt ovat kärsineet monenlaisista vaikeuksista. YIT:n osakkeet ovat olleet lähes kolmanneksen pienempiä vuonna 2020 kuin vuonna 2017. Muita rakennusyhtiöitä, joiden kurssit ovat laskeneet ovat Consti, SRV Yhtiöt ja edellä mainittu Lehto Group.

 

Vaikeudet ovat monilla olleet aluillaan jo vuodesta 2008, jolloin finanssikriisi hidasti rakentamista myös Suomessa. Vuonna 2015 alkoi näyttämään jo paremmalta. Rakentaminen kiihtyi erityisesti kasvukeskuksissa, mutta ilmeisesti kiihtyminen oli vähän liiankin rajua, sillä rakennusyhtiöiden resurssit eivät pysyneet kasvun perässä.

 

Osakkeiden ostaminen voi olla nyt järkevää – lue vinkit
 

Jos ennusteet toteutuvat eli rakennusyhtiöiden ahdinko alkaa helpottamaan, voi nyt olla hyvä aika sijoittaa. Osta osakkeita kuitenkin harkiten ja lue Sijoitusrahastot-sivustolta tärkeimmät vinkit, jotka pätevät myös rakennusyhtiöihin.

 

Rakentamisessakin ennustaminen voi olla vaikeaa ja monille suurille rakennusyhtiöille tappioita on tullut isoista hankkeista, joissa arvo on alentunut yllättävästikin.  SRV Yhtiöillä vuonna 2019 aiheutui melkein 100 miljoonan euron operatiiviset liiketappiot (96,8 miljoonaa euroa). Suuri osa tästä johtui mittavasta Redi-kauppakeskuksen rakennustöistä Helsingin Kalasatamaan.

 

Suurilla odotuksilla varustettu Redi ei ollutkaan niin arvokas, kuin oletettiiin ja sen arvo alentui monista syistä. Rakennusyhtiöt eivät ole olleet myöskään tarkkoja alihankkijoidensa suhteen ja alkuperäiset hinnat olivatkin yhtäkkiä moninkertaiset. Kustannusten väärinarviointi aiheutti hallaa tulokselle. 

 

Tervehdyttäminen kannatti
 

SRV aloitti kuitenkin viime vuonna tervehdyttämisohjelman. Se myi omistusosuutensa Kauppakeskus Redistä sijoittajilleen, jonka lisäksi se myi runsaasti omistustaan esimerkiksi Tampereella sijaitsevasta Kansi ja Areena -hankkeen asuntokohteesta (Ranta-Tampella) – kuin myös hankkeen osakkeista ja yhtiöosuuksista. 

 

SRV:n osakeanti sekä rahoitusratkaisut toivat yhtiölle jopa 50 miljoonan euron bruttotuotot. Osakeanti kaksinkertaisti osakkeiden määrän. 

 

Vaikka erityisesti vuosi 2020 on ollut vaikea rakennusyhtiöille, näyttää SRV:n tervehdyttämisohjelman esimerkki että kuivillekin on mahdollista päästä vaikeina aikoina. Toivotaan että ennusteet lähivuosien rakentamisbuumista pitävät paikkansa, sillä silloin myös osakkeiden arvo nousee ja sijoittajat saavat viimein vastinetta ostoksilleen.

 

Aina kannattaa olla kuitenkin varovainen, sillä kaikessa sijoittamisessa on omat riskinsä, myös rakennusyhtiöihin sijoittamisessa.

 

 

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.