Rakennusteollisuus

Rakennusteollisuudella tarkoitetaan tuotannollisen teollisuuden sektoreita, jotka vastaavat rakennusalan tuotteista, rakennuksien rakentamisesta ja materiaalien tuottamisesta.  Näihin kuuluvat muun muassa talo- ja hirsitalovalmistajat sekä betoni- ja kiviteollisuus. Rakennusteollisuuden toimialoihin kuuluu muun muassa tuoteteollisuus, tekninen urakointi ja talonrakennus.

Raskaan teollisuuden alana rakennusteollisuus on vielä suhteellisen nuori. Rakennustoimintaa on kyllä harjoitettu jo esihistoriasta asti, mutta teollisena liiketoimintana rakentaminen on toiminut vasta reilut sata vuotta. Rakennusmateriaalien sekä eri tuotantomenetelmien kehittyminen ja koko alan kansainvälistyminen ovat johtaneet sen vakiintumiseen ja kasvamiseen.

Suomen rakennusteollisuus

Aluksi Suomen rakennusteollisuuteen lukeutui lähinnä erilaisten rakennusmateriaalien, kuten sementin, betonin ja tiilien, teollinen valmistaminen. 1960- luvulla tapahtunut kaupungistuminen lisäsi asuntorakennustoimintaa ja näin kehittyi myös nopeasti rakennettava betonikerrostalo. Näiden aikojen kiivas aluerakentaminen loi rakennusteollisuuden nykyiset toimintatavat ja muodot.

Suomessa merkittävimmät työnantajat kuuluvat rakennusteollisuusliittoon ja työntekijöiden ammattijärjestönä toimii Rakennusliitto. Nämä kaksi muodostavat yhdessä työehtosopimukset tällä alalla.

Alan työnantajia on välillä epäilty kartellien luomisesta hintojen sopivana pitämiseksi. Lisäksi harmaata taloutta on esiintynyt alalla jonkin verran. Tätä on pyritty hillitsemään muun muassa sillä, että aliurakoitsijoita valvotaan enemmän ja työmaalla liikkuvien henkilöllisyys tarkastetaan. Myös työn tilaajalle on asetettu veronmaksusuoritusten tarkistusvelvotteita aliurakoitsijoiden kohdalla. Toimiala kärsii myös muita aloja selvästi huonommasta tuottavuuden kehittymisestä.

Rakentaminen ja kasinot

Kuten tiedetään, rakennusteollisuus on vain yksi monista teollisuuden aloista ja monet näistä aloista sisältävät monimutkaista tekniikkaa ja erilaisia mekanismeja. Rakentaminen on mahdollistanut myös sen, että esimerkiksi kivijalkakasinoita löytyy lähes kaikkialta maailmasta. Näissä rakennuksissa ihmiset ovat viihdyttäneet itseään ja mahdollisesti voittaneet rahaakin jo useiden vuosikymmenien ajan.

Teknologia on kuitenkin mahdollistanut sen, että tällaisia kasinoita löytyy myös internetistä. Nettikasinotkin vaativat monimutkaisen valmistusprosessin, joka ei kuitenkaan vastaa ihan perinteistä rakentamista. Näitä nettikasinoita on useita erilaisia ja nyt pureudumme tarkemmin pikakasinoihin.

Pikakasinot pähkinänkuoressa

Pikakasinot eli ”Pay N Play – kasinot ovat nettikasinoita, jotka toimivat nimensä mukaisestikin hyvin yksinkertaisella periaatteella, maksa ja pelaa. Mitään tietojen syöttämistä, tilin avaamista tai muita työläitä ja monimutkaisia perinteisiltä nettikasinoilta tunnettuja prosesseja ei tarvita. Kaikessa lyhykäisyydessään pelaamisen pääsee aloittamaan siten, että suorittaa talletuksen ja sen jälkeen pelaaminen voi alkaa.

Koska tiliäkään ei tarvitse luoda, myös sähköpostiosoitteen luovutukselta vältytään. Näin mailisi ei täyty kasinon markkinointimateriaaleista ja turhista uutiskirjeistä. Myöskään mitään omia tietoja ei tarvitse jakaa, joten yksityisyytesi pysyy hyvin salassa. Pelaaminen tapahtuu siis todella helposti ja vaivattomasti.

Tunnistautuminen pikakasinoilla tapahtuu useimmiten Trustly- palvelun kautta, sillä se on kaikista näistä palveluntarjoajista suosituin. Sen avulla voi tunnistautua, kirjautua ja tallettaa pelirahaa omia verkkopankkitunnuksia hyödyntäen. Näin ollen pelaajalla ei tarvitse avata pelitiliä ja täyttää turhia kirjautumislomakkeita.

Trustlyn hyvä puoli on myös rahansiirron nopeus. Kotiutukset ja talletukset tapahtuvat aina reaaliajassa, jolloin esimerkiksi voittojen näkymistä omalla tilillä ei tarvitse odottaa päiväkausia. Trustly pitää myös turvallisuudesta huolen, sillä sähköisen tunnistautumisen ansiosta väärinkäytösten määrä pienenee huomattavasti eikä kukaan pääse käsiksi tiliin ilman sen pankkitunnuksia.

Miksi rekisteröitymisvapaata kasinoa kannattaa harkita?

Sekä nettikasinot että koko peliala ovat vuosikymmenen aikana menneet hurjasti eteenpäin. Teknologia on kehittynyt valtavasti, mutta samalla myös ihmisten kiireet ovat lisääntyneet merkittävästi. Täten kuluttajilla ei ole enää niin paljon tunteja käytettävissään erilaisiin huvituksiin ja siksi pelaajatkin etsivät kasinoista nykyään helppoutta ja nopeutta.

Tässä kohtaa pikakasinot astuvat esiin, sillä ne ovat helppuden ja nopeuden perikuva nettikasinomaailmassa. Kaikki onnistuu vain muutamalla napautuksella eikä lomakkeiden täyttö ja odottelu ole tarpeellista. Tässä muutamia syitä, miksi Pay N Play- kasinoille kannattaa antaa mahdollisuus:

Nopeat kotiutukset

Tämä on varmaankin se pelaajille tärkein ominaisuus. Pikakasinoilla rahat tulevat tilille viipymättä eikä niitä tarvitse odottaa päiviä tai edes tunteja. Voisikin sanoa, että kotiutusten nopeus on pikakasinoiden yksi merkittävimmistä kulmakivistä.

Tietoturva

Ihmiset ovat nykyään huolellisia sen suhteen, mitä he haluavat jakaa netissä kenenkin nähtäville. Rekisteröintivapaa nettikasino on varmin keino yksityisyyden suojan pysymiseen. Niille ei tarvitse jakaa mitään omia tietojaan.

Uutuuden viehättävyys

Mikäli tuntuu, että nykyisellä nettikasinolla pelaaminen ei enää aja asiaansa, kannattaa kokeilla jotain muuta. Pikakasinot eivät vaadi liittymistä, joten voit pikimmiten siirtyä aina kasinolta toiselle, mikäli se ei jostain syystä miellyttäisikään. Nämä kasinot eivät vaadi pelaajalta minkäänlaista sitoutumista, joten langat ovat täysin pelaajan itsensä käsissä.

Verovapaus

Verovapaus on pikakasinoilla ennemminkin sääntö kuin poikkeus. On olemassa tiettyjä lisenssejä – kuten Curacao – joissa mahdollisista voitoista pitää maksaa veroa. Parhailla pikakasinoilla on lähes aina Maltan peliviranomaisten myöntämä pelilisenssi, joka tarkoittaa, että voitot ovat verovapaita.

Pikakasinoiden hyviä ja huonoja puolia

Nämä nettikasinot pitävät sisällään kaiken sen, mitä nykypäivän pelaaja vaatii – helppous, yksinkertaisuus, nopeus ja luotettavuus. Pikakasinot kykenevät nykyään myös tarjoamaan pelaajille houkuttelevia bonuksia ja laajan kirjon erilaisia tarjouksia.

Huonojakin puolia löytyy. Pelivalikoima on paikoin yksipuolisempi ja heikompi verrattuna perinteisiin nettikasinoihin ja se voi olla monelle ongelma. Sen lisäksi tarjoukset ja tervetuliaisbonukset ovat edelleen heikompia muihin nettikasinoihin verrattuna, mutta se on toisaalta ymmärrettävää, sillä Pay N Play- kasinoiden nimikin kertoo niiden toimintaperiaatteesta. Lisäksi erilaisten kampanjoiden palkinnot ovat tavallisiin kasinoiden nähden heikompia.

 

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.